Inna

Inna on vuonna 2010 syntynyt Beagle/Amerikanakita-mix .
Tyttönen odottaa Salossa KIIREESTI uuta kotia

Innalle on kertynyt painoa 26kg ja säkäkorkeus on 50cm.
Inna on leikattu, sirutettu ja rokotettu 11/14.

Inna

Inna

Innasta luovutaan osoitteen ja lauman kokoonpanon muutoksien vuoksi.

Varaajan TUTUSTUMISKÄYNTI; Inna tervehti iloisesti eteisessä, haisteli kovin ja antoi hyvin tilaa siirtyessäni keittiöön. Kovin halusi rapsutteluja ja kun huomasi että keskityn muuhun, kävi jalkoihini nukkumaan täysin rennosti ja luottavaisena. Olipa vaikea ajatella tällä koiralla olevan minkäänlaisia ongelmia. Pienet lapset olivat jo nukkumassa.

Inna

Inna

Inna tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiiviteettiä, muutoin iskee tuhoamisvietti. Nykyisessä kodissa on jenkkisänky tullut laitettua jo uuteen uskoon. Ongelmaa pohdittu koirankouluttajan avulla jo v2011.
Kouluttajan mukaan tämä johtuu aktiivisesta rodusta sekä vähäisestä liikunnasta ja aktivoinnesta.
Tykkää leikkiä narunvetoa ja nauttii myös aktivointipelien pelaamisesta. Innalla tehty hajuerotelutreeniä muutama vuosi sitten ja siitä tyttö tykkäsi!
Osaa  istua, mennä maahan sekä selälleen, antaa tassua ja odottaa. Pysähtyy myös suojatien alkuun. Jonkin verran miellyttämishaluinen.
Innaa on pidetty jonkin verran pihalla kytkettynä, vapaana ei ole voinut pitää riistavietin vuoksi.
Toisinaan Inna vetää hihnassa ja reagoi vastaantuleviin koiriin.
Antaa kiltisti tehdä hoitotoimenpiteet kuten kynsien leikkuun ja pesut.

Inna

Inna

Inna tuntee epävarmuutta pieniä lapsia kohtaan sisätiloissa,  murisee herkästi  ja hakeutuu pois tilanteesta.
Innalle etsitään siis  kotia jossa ei ole (alle 12v) lapsia.
Inna ei hauku yksin ollessa, mutta ilmoittaa vieraat haukkumalla. Vastaanottaa aikuset vieraat innolla riekkuen, rauhoittuu kun saa tutkittua hajumaailman vieraista.
Inna on ollut viikon hoidossa pariskunnalla jolla oli kissa, leikkivät vähän jo loppuviikosta. Kissa oli vilkas, leikkisä ja rohkea, ei arka tai hyökkäävä.
Inna on syönyt HauHau kuivanappuloita. Korvat oireilevat vehnästä.
Inna etsii PIKAISESTI liikunnallista,  aikuiskotia.Omistajan pitää olla määrätietoinen ja ehdottoman johdonmukainen. Kokemus vahvatahtoisesta koirasta toivottavaa. Ei ensimmäiseksi koiraksi.
Varaajana toimii Päivi.  Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.VARAAJIEN YHTEYSTIEDOTTutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN