Vili

Vili

Vili

Karkeakarvainen kettuterrieri uros Vili 7v etsii uutta loppuelämän kotia maalta, itsestään riippumattomista syistä.

Vili on kiltti ja tykkää kaikista ihmisistä, ihan vauvoja ei ole tavannut. Vieraille ihmisille Vili on kiltti ja tuleekin heti viereen rapsuteltavaksi.

Vili tykkää palloleikeistä. Pallot eivät tosin oikein kestä pojan innokasta leikkiä. Myös pitkät lenkit ovat pojan mieleen.
Nykyinen koti on pitänyt Viliä irti  metsässä mutta jos tämä touhukas terrieri näkee esimerkiksi  kisun  saattaa perään huudot kaikua kuin kuuroille korville.
Koskaan Vili ei kuitenkaan ole päässyt kosketukseen kissojen kanssa kun niitä ei lähi piirissä ole ja tästä syystä Viliä ei luovuteta perheeseen missä on kissoja tai muita pieniä lemmikkejä.

Vili tulee toimeen muiden koirien kanssa, toisille uroksille ei alistu vaan sanoo takaisin jos toinen rähinän aloittaa.Joten uudessa kodissa voisi olla  steriloitu narttukoira kaverina tai sitten uuden kodin on kastroitava Vili.

Vili pärjää yksin kotona eikä tuhoa paikkoja.

Pojalla ei ole allergioita ja on tottunut syömään nappuloita ja kotiruokaa joka onkin Vilin herkkua.
Autoilu sujuu ongelmitta.

Vili asustaa  Utajärvellä. Ensi viikolla(vko44) Vili muuttaa kankaanpäähän nykyisen omistajansa kanssa ja jatkaa kodin etsintää siellä.

Varauksia hoitaa Virpi

Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.

VARAAJIEN YHTEYSTIEDOT

Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN