Pinni

Pinni sai uuden kodin lokakuussa 2013

Pinni on 12 vuotias Coton de tulear, asuu jyväskylässä.

Pinni

Pinni

Kodon kertomaa:

Pinni on 12 ½ vuotias rekisteröity Coton de tulear. Pinni etsii uutta kotia eläkepäivilleen. Perheeseemme on syntynyt vauva ja muuttunut tilanne on liian stressaava Pinnille, joka ansaitsee rauhallisen ja onnellisen loppuelämän. Pinni on hyvin kiltti kaikille, myös lapsille, mutta stressaantuu, jos häntä kohdellaan liian raivokkaasti ja innokkaasti.  Emme voi vahtia lastamme koko aikaa eikä Pinniltä voi enää vaatia, että tottuu lapsen lähestymistapaan. Jos häntä kohtelee ilkeästi, saattaa hän ärähtää,  mutta vihainen hän ei ole.

Pinni

Pinni

Pinni on seurallinen ja tykkää oleilla samoissa tiloissa perheen kanssa. Suurimman osan päivästä hän makoilee eri tyynyjen päällä ja öisin kömpii samaan sänkyyn meidän kanssa. Vaikka ikää on, energiaa ja villiä luonnetta löytyy tarvittaessa. Pinnistä saa sopivan innokkaan lenkkeilijän sekä rapsutettavan ja hellittävän lemmikin. Pinni tykkää istua veneen nokassa ja tunkea pään auton ikkunasta ulos. Onpa häntä kuljetettu pyörän korissakin.

Pinni tulee ihan hyvin toimeen toisten koirien kanssa, mutta liian energiset ja innokkaat leikkiin kutsut saavat hänet kärttyiseksi. Perheeseemme on aikoinaan kuulunut toinenkin koira, jonka kanssa Pinni tuli hyvin toimeen, mutta luultavasti hän olisi onnellisempi perheen ainoana koirana ja tietenkin perheessä, jossa ei ole pieniä lapsia. Pinni tykkää ulkona jahdata kissoja, oravia, jäniksiä ja lintuja, emmekä ole koskaan kokeilleet, tulisiko toimeen jonkun toisen eläimen kanssa.

Pinni

Pinni

Hän osaa toistakymmentä temppua ja ymmärtää kymmeniä sanoja. Häntä uskaltaa pitää esim. jäällä ja pihassa irti, mutta saattaa juosta ohi menevien ihmisten luokse haukkumaan. Lenkillä hän saattaa haukkua vastaantuleville ihmisille ja koirille, mutta rauhoittuu nopeasti eikä ole vihainen. Pinni on tottunut olemaan yksin, eikä tee pahojaan yksin ollessaan. Ovikellon soidessa kyllä ilmoitetaan kovaa, mutta muuten hän ei haukuskele sisällä, muuta kuin unissaan.

Pinni on Cotoneille ominaisesti ollut hyvin terve. Anaalirauhaset vaivaavat jonkin verran ja korvia tulee hoitaa hyvin, muuten ne kutiavat. Pinni antaa hyvin mm. leikata kynsiään ja hoitaa turkkiaan, mutta olemme silti pitäneet hänet viime vuosina lyhyessä turkissa.

Toivottavasti Pinni löytää rauhallisen ja rakastavan kodin ja saa hyvän vanhuuden.

Pinni on erityisadoptiossa, joka tarkoittaa sitä, että hyvän kodin löytyessä yhdistys neuvottelee kulukorvausasiasta erikseen.