Harald

8/2013

Kuulumisia uudesta kodista

Harald tuli meille hoitoon 27.6 ja jäikin sitten tänne meille asustelmaan 9kk ikäisen nartun kaveriksi.

Harald

Harald

harald_8:2013

Harald ja kaverit

Harkku on kotiutunut todella hyvin tänne meille, sulattanut kyllä kaikkie sydämet!
Ensimmäisenä päivänä oli hieman epävarmuutta lapsia kohtaan, mutta se jäikin ainoastaan siihen enimmäiseen päivään.
Nyt meinaa mies jo varastella lapsilta kainalo paikkoja kun silmä välttää. Ja mikä hienointa niin vanhempi lapsista(7v) on jopa Harkkua lenkitelly pariin otteeseen hyvällä menestyksellä. (ei yksinään tietystikkään.)
Konttaavat lapset vielä miestä kiinnostaa hyvin paljon varsinkin kun pissat haisee vaipassa.

Remmi käytöstä ollaan harjoiteltu ja hieman jopa edistytty, ei ihan kaikille vastaan tuleville koirille tarvi möykettä pitää, kunhan saadaa käytöstä lisää korjailtua niin ruvetaan suunnitelemaan toko kursseja. Harald selvästi on pelännyt muutamaa koiraa joita ollaan nähty, mutta pelko katoaa noin 10-20 minuutissa toisen koiran mielialasta riippuen.
Koirapuistossa käydään lähes päivittäin, mutta sillä tavoin ettei ole tuntemattomia koiria vaan tuttuja että saadaan mukavat kokemukset pohjalle.

Harald on nyt lihonut reilut pari kiloa ja lisää odotellaan. Herralle kyllä melkein kaikki ruoka uppoa mitä nenän eteen laittaa.

Nyt ollaa Harkkua pidetty irti aitaamattomillakin alueilla ja välillä pitää muistutella että mihin saa mennä ja mihin ei, mutta hyvin mies on alkanut kuuntelemaan. Hevosiinkin ollaan jo tutustuttu vielä vähän haukuttaa aina välillä mutta uskaltaa jopa välillä käydä vähän nuuskuttelemassa. Talli kissa tiikeriinkin ollaa varovaisesti tutusteltu ja enää ei korvat katoa(joka kerta) vaikka tiikeri talliin juoksenteleekin.

Uimassa ollan käyty aina kun on ilmat sen vain sallinut, nyt vasta lopummasta kesää ollaan kahlauksen lisäksi saatu muutama oikea uinti pätkä.

Yksinoloa ollaa reenailtu jonnin verran ja kokoajan menee parempaan suuntaan. Aluksi oli ongelma että tuli hätäkakkoja ja aukoi ulko ovet ja kaikki kun jäi yksin, kun meillä tuo narttu on omassa ”yksiössä” kun jäävät keskenään.
Kynsien leikkuut, pesut, hampiden kattomiset kaikki luonnistuu ku tanssi.

Vieraiden vastanotto alkaa olemaan pikku hiljaa täydellinen, ei juurikaan enää hauku vaan iloisesti menee vastaan ottamaan ja hyppiminenkin alkaa olla selätetty tapa.

Kaikin puolin haraldista on todella nopeaa tullut uskomattoman ihana perheen jäsen, ja kun se on tuollainen oikea mamman muru kunnon sylivauva! Ei ole yhtään vierasta jota ei tämä mies olisi hurmannut !

11.6.2013 Kuulumisia kotihoidosta videoina.

Harald vapaana.

Hoitajan kertomaa 2.6.2013:

HaraldHarald on käynyt hierojalla jossa osasi rentoutua tosi hyvin,paremmin kuin hoitopaikan omat sessut.Kuvaajallakin käytiin ja sekin meni oikein mainiosti.Kuvaajana toimi Marjo Väisänen joka myöskin ihastui koiraan ja kehui kovasti koiran käytöstä..Harald istui melkein samantien Marjon varpaiden päälle rapsutettavaksi vaikka eivät olleet tavanneet aikaisemmin.( http://www.marjovaisanen.fi/ ) Myöskään hierojaa poika ei ollut tavannut aikasemmin.

Harald on käynyt muutamaan kertaan uimassa,alussa ei kovin tykännyt mutta tulee jo ihan mielellään veteen meidän kanssa.

Harald on todella helppo koulutettava ja ottaa hyvin kontaktia ihmiseen.

HaraldEroahdistus on oikeastaan kokonaan jo poissa,pikkasen itkeskelee mutta ei edelleenkään tuhoa mitään eikä varastele pöydiltä.

Harald viihtyy välillä omissa oloissaan kopissa ja koiran pystyy jättämään huoletta aidatulle pihalle esim.kauppanreissun ajaksi.

Harald ei pidä kissoista.Puistossa ohiteltiin sorsia ja pulua mutta ne eivät koiraa kiinnostaneet.

HaraldKoirapuistossa käytiin leikkimässä vanhemman kultsun kanssa.

Hoitajan kertomaa 11.5.2013:
Harald on toipumassa leikkaksesta oikeen hyvin. Haavaaluetta pitää huuhdella päivittäin pariin kertaan ja hyvin onnistuu.
Yksin ollessaan ei tuhoa mitään,ei edes yritä päästä portin toiselle puolelle jos se on kiinni.Vinkuu kyllä kun nyt ei ole käytössä sitruuna pantaa, Koulutus aloitetaan kunhan on leikkauksesta toipunut.

Ihan uskomattoman fiksu koira.Villiintyy
helposti hyppimään jos leikittää kovin mutta muuten ei. Vieraat ottaa vastaan hyvin.

Eläinlääkärin puntari näytti 30,4 kg tosin poika on hoikkanen.

Hoitopaikan narttukoiralla on juoksu joka hiukan herraa kiinnostaa mutta jättää käskystä nartun rauhaan.

Mielestäni Harald ei ole mitenkään
Haralderikoisemman aktiivinen,voisi jopa sanoa että melko rauhallinen tapaus.

Itse näkisin Haraldin omakotitalossa jossa on omaa pihaa mitä vartioida ja saisi perheen kanssa touhuta pihalla,mutta kerrostalokaan ei ole mikään ongelma.

Harald ei vaadi mitään agilityä eikä muutamaan kovaa menoa,perustottelevaisuus riittänee.

Haraldiin voi tulla tutustumaan sovitusti.

Hoitajan kertomaa 3.5.2013:

HaraldHarald saapui meille hoitoon tiistaina ja ollaan kyllä positiivisesti yllättyneitä. Harald viihtyy aidatulla pihalla itsekseenkin, haukkuu pihalle tulevat vieraat.Ensin vieraiden seura jännittää mutta menee noin 10min ja herra on jo vieraiden jaloissa istumassa ja odottaa rapsutuksia.

Ollaan käyty pyöräilemässä ja se onnistui todella hyvin.Harald kävelee remmissä nätisti ilman kuonopantaakin.
HaraldMeidä pienienkoirien kanssa tulee hyvin juttuun, pikkukoira saattaa näyttää Haraldille hampaita jos menee liian lähelle ja Harald väistää.Meillä on lattioilla puruluita ja ei niistäkään tule riitaa. Autoilu sujuu ongelmitta.
Harald osaa muutamia käskyjä,istu,maahan,pois jne.

Harald on menossa pikapuoliin kastraatioon.

 

Harald

Harald

30.4.2013 Harald siirtyi kotihoitoon Ouluun, josta kuulumisia saadaan kuhan ensin Harald ”kotiutuu” sinne.


31.3.2013
 Kaksi Kodinvaihtajien aktiivia kävi moikkaamassa Haraldia.

Harald on nuori aktiivinen koira, jolla ei ole käytöstävät ihan opetettuja vielä. Harald on nuoren koiran tavoin välillä raisu ja
malttamaton. Lenkillä kun vähän matkaa oltiin kävelty, Harald rauhottui ja tästä syystä unohti rähistä monelle asialle. Kodin kertoman mukaan koirapuistoilun jälkeen Harald ei rähise enään toisille koirillekkaan
vaikka ohitukset taphtuisivat aika lähekkäin.
Harald ei ole mikään stressiherkin koira, turhautuneena on malttamaton ja vielä jos Haraldin kanssa oleva ihminen on epävarma,
niin silloin Haraldin käytös tietenkin muuttuu huonompaan suuntaan. Harald tarvitsee ehdottomasti johdonmukaisen omistajan, jolla on ennestään kokemusta vaativista roduista. Oikeanlaisella omistajalla
Harald on oikea kultakimpale.

HaraldKun Harald on saanut liikkua ja myös sitä aivotyöskentelya, hänestä tulee rento koirapoika. Sohvanvaltaaja hän on nykyisessä kodissa ja kainalopaikkaankin hän on aina menossa.

Kodin kertomaa:

Harald etsii todella kokenutta kotia, missä ymmärretään
epävarmaa koiraa ja missä osataan kouluttaa positiivisin konstein koiraa. Kotia missä ymmärretään että koira tarvitsee niin lepoa ja rauhallista nenätyöskentelyä, kuin aktiivista harrastamista ja liikuntaa.

Kodissa saisi olla nuorimmillaan teini-ikäisiä
lapsia. Perheessä missä on nuorempia lapsia emme Haraldia suosittele, koska epävarmuuden
ja sähläämisen vuoksi voi jo vahingossa satuttaa lasta(esim. kaatamalla lapsen).
Haraldin kanssa tulee harjoitella kaikkea, hihnassa kävelystä alkaen. Harald tulee vielä muiden koirien kanssa toimeen, uuden perheen on hyvä kyllä miettiä pojan katsroimista mahdollisimman pian. Se hepottaa koiran elämää jatkossa paljon.
Harald on cane corso-rotikka-mix. Aika tasan 1,7 v, n. 40-45 kg painava ja säkäkorkeus n. 65 cm. Haraldin alaleuka on melkein puolta lyhyempi kuin yläleuka, purentavikaa siis löytyy.
Harald säikkyy kaikkea ”erilaista ja uutta”, pienet lapset ovat pelottavia, ei ole koskaan tosiaan ollut ihan pienen lapsen seurassa. Viime kesänä oli sellaisten esiteinien seurassa kun olimme kesälomalla maalla.
Tuli nuorison kanssa juttuun, mutta ikävä tapa on se, että kun lapset leikki ja juoksi

niin Harald juoksi ja hyppäsi päin. Mökillä jouduimme pitämään ns. juoksunarussa välillä,
siitä ei tullut yhtään mitään koska huusi ja haukkui koko ajan jos ei päässyt ihmisten kanssa samaan paikkaan. Jos joku vieras lähestyi niin yritti naru sinkoen hypätä kohti haukkuen ja muristen.

Viime kesänä alkoi harrastaa hyökkäilyä talutushihnassa, samoin esim. hissistä tullessa haukahtaa ja hypähtää jos joku on odottamassa hissiä. Talutushihna vain soi kun Harald yrittää päästä ihmisten tai muiden koirien päälle. Sitten taas koirapuistossa käyttäytyy leikkisästi ja
pentumaisesti ainakin vielä. Juoksee kilpaa, käy pyytämässä kavereita leikkimään kimeästi haukahdellen. Pari kertaa Rajasaaren koirapuistossa on tullut ns.
konfliktitilanne, joista Harald on häntä koipien välissä luikkinut tyttäreni jalkoihin istumaan.

Eroahdistusta potee yksin jäädessään, viime kesän alussa saimme naapurilta postia, että koira huutaa ja haukkuu koko päivän. Sitruunapannalla saimme tilanteen rauhoitettua. Sitruunapanta kun tuli kuivioihin niin Harald hoksasi alkaa tyhjentämään kaiken vähääkään syötäväksi kelpaavan keittiön tasoilta (leivät,

hedelmät, vihannekset, pullat), kuljetti eväät olohuoneen matolle missä möyhensi kaiken lattialle ja söikin varmasti osan. Keittiön roskiksen ovi oli rikki eikä mennyt kunnolla kiinni joten sen tyhjentäminen oli kanssa kuvioissa mukana. Tätä jatkui kesä ja syksy, nyt olen huomannut, ettei leipäpussit enää onneksi kelpaa vaikka pöydälle unohtuukin. Roskis kiinnostaa edelleen :/

Harald ei anna leikata kynsiään eikä
”suostu” kylpyyn. Tyttäreni on saanut leikattua 1-2 kynttä välillä silloin kun herra nukkuu sikeästi ja tassuun ei koske muutoin kuin kynsisaksilla. Vedestä ei tykkää, kesällä kahlasi pakon edessä jonkin matkaa (jos tyttäreni oli uimassa) mutta mieluummin ei. Syö lähinnä kuivamuonaa, kaikki merkit ovat sopineet vatsalle. Kova poika syömään yleensä, olen huomannut ettei murise esim. minun pikkukoiralle kun Olivia norkoilee mahdollisia ruuanrippeitä vieressä.
Kotona herra on sohvan ja sängynvaltaaja, haluaa nukkua lähellä ihmistä. Rakastaa vieraita JOS vieraat osaavat tulla sisään reippaasti ja pelkäämättä. Kantaa leluja vieraille ja haluaa leikkiä.

HaraldYhteydenotot Virpiin.

Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.

VARAAJIEN YHTEYSTIEDOT

Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN