Vili

Vili

Vili muutti uuteen kotiin 6/2019

Pinseri Vili poika Helsingistä hakee loppuelämän kotia. Vili on 5,5 v leikattu uros , painoa 19 kg. Vili on iloinen, energinen ja omistajaansa kiintyvä rakkauspakkaus.

Vili

Vili on todella hurmaava, ystävällinen, leikkisä, energinen joka tarvitsee seuraa ja huomiota perheeltään sekä rajoja. Vilistä saa aina valmiin ja uskollisen lenkkikaverin joka ei vähästä väsy. Vili osaa peruskäskyt. Hihnassa kulkee hienosti pääsääntöisesti. Välillä tulee tilanteita, että jostain syystä pitää rähjätä vastaantulevia koiria toki myös johtuu miten vastapuoli käyttäytyy.

Vili

Vili antaa hoitaa turkin ja korvat mutinoitta, mutta kynsienleikkuu on välillä haastavaa. Vili syö jahti ja vahti nappuloita. Vilillä ei ole todettu ruoka-aineallergioita.

Vili ulkoilee

Vili on jo toistamiseen vaihtamassa kotia itsestään riippumattomista syistä, Vili on 1v vaihtanut viimeksi kotia. Vili arstelee vieraita ihmisiä, mutta lämpenee kyllä kun saa aikaa tottua, lapsia pelkää.

Vilin uusikoti pitää olla omakotitalossa koska kerrostalon äänet eivät ole Vilin mieleen. Perheessä voi olla toisia koiria muista eläimistä ei ole kokemusta.

Varaajana toimii Erja

Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVITYSLOMAKKEEN täyttämistä.

VARAAJIEN YHTEYSTIEDOT 

Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN