Lempi

Saksanpaimenkoira, Lempi-neitonen 2 v, hakee loppuelämän kotia tai kotihoitopaikkaa kiireellisesti Jyväskylästä käsin. Lempin säkä 59cm ja painoa 26 kg. Kiireellisyys johtuu perheenjäsenen sairastelusta.

Lempi on oman perheen uskollinen kumppani ja rakastaa perhettään, vieraita varauksella. Lempi on perinteinen ”kaikessa mukana” oleva saksanpaimenkoira joka osaa rauhoittua tarpeen vaatiessa sohvatyynyksi tai kainaloon. Lempi pärjää yksin kotona kun on huolehdittu lenkityksestä/aktiivisella harrastetoiminnalla.

Lempin kanssa on harrastettu mm. jäljestystä ja tokoilua. Näyttelyssäkin on käyty mutta se on sittemmin jäänyt. Harrastetoiminnan jatkuminen on ehdotonta, jotta Lempin energia saadaan purettua järkevään tekemiseen.

Remmirähjäämistä on ollut jonkun verran mitä on nyt koulutuksella saatu vähenemään. Hoitopaikassa ei remmirähjäämistä ole esiintynyt. Lempi saattaa olla epävarma ensimmäistä kertaa tapaamiaan ihmisiä kohtaan ja hänet on reaktiivisuuden takia totutettu käyttämään tilanteissa kuonokoppaa. Uudelta perheeltä odotetaan koiranlukutaitoa ja koiralähtöistä lähestymistapaa arkisiin tilanteisiin.

Lempi on perusterve rokotettu koira. Lempi on kuvattu koko rangan mitalta tulos BA00 LTV VA0. Noin 1-vuotiaana on ollut korvien punoitusta ja kuonon karvanlähtöä ja siksi ravinnoksi annetaan raakaruokaa ja Acana Pacificaa. Varsinaista allergiaa ei ole todettu mutta tällä ravinnolla oireet ovat poistuneet.

Hoitotoimenpiteet, kynsienleikkuu ja harjaukset sujuu ongelmitta kuten myös autoilu. Lapsiperheeseen ei Lempiä suositella reaktiivisen luonteen takia.

Lempi on aikaisemmin asunut uroskoiran kanssa, mutta ei ole lainkaan varma pystyykö Lempi uudessa kodissa sietämään toista koiraa. Kissoista ei ole kokemusta.

Lempin uudelta omistajalta toivomme rodun vahvaa tuntemusta ja rauhallisen varmaa otetta koiran ohjaamiseen .
Uuden kodin pitää sitoutua harrastetoimintaan ja koulutuksen jatkumoon. Asumismuotona rivitalo tai omakotitalo, ei kerrostaloon eikä lapsiperheeseen.

Lempi-koiran varaajana toimii Erja.

Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.

VARAAJIEN YHTEYSTIEDOT

Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN