Tiko

TIKO ON SIIRTYNYT UUTEEN KOTIIN 8/2017
Kuusivuotias pitkäkarvainen Chihuahua Tiko etsii uutta kotia. Tiko on rokotettu ja viimeisimmän matokuurin saanut keväällä, ja siltä löytyy myös tunnistesiru. Tiko on uros eikä sitä ole leikattu, joten kotiutumisen jälkeen uuden kodin olisi oltava valmis se leikkaamaan. Tämä noin 5-kiloinen pikku koira odottelee uutta kotia Asikkalassa.
Tiko on hyvin energinen, perusiloinen, seurallinen ja ihmisystävällinen koira, mutta osaa olla myös haastava. Tikolle on nuorempana sattunut traumaattinen kokemus, joka aiheuttaa sen, että käsittelytilanteissa se saattaa ärähtää ja hihnan poisotto tilanteessa on myös näykkäissyt. Tiko rakastaa metsäretkiä, hyppää syliin ja ottaa kaikki vieraat vastaan hyvin iloisesti. Tiko on tottunut kulkemaan autossa omassa kantokopassaan. Ikkunasta se katselee mielellään maailmanmenoa, haukkuu ulkona liikkuville kissoille ja oraville sekä ulvoo hälytysajoneuvojen kanssa. 
Tiko ei ole paljon ollut muiden eläinten kanssa tekemisissä, mutta mahdollisesti joku kiva koirakaveri uudessa kodissa voisi Tikolle olla. Hoitotoimenpiteisiin Tikoa tulee totuttaa pikku hiljaa mutta luottamuksen saavutettua näissä ei varmasti ole mitään ongelmia. Tiko ei ole joutunut olemaan kovin pitkiä aikoja yksin ja stressaantuu pitkistä yksinoloista, puoli päivää osaa olla yksin.
Tiko saa yhden lämpimän aterian päivässä esim. kaurapuuroa ja jauhelihaa, lisäksi se saa raksuja. Tikolla on hieman herkkä vatsa, esim. maksalaatikko ei oikein sovi.
Tiko tarvitsee osaavan ja kokeneen kodin jossa on aikaa panostaa koulutukseen ja luottamuksen saavuttamiseen. Tikoa ei luovuteta lapsiperheeseen näykkimisen eikä ärähtelyiden vuoksi.
Mikäli sinulla olisi tarjota tälle hurmaavalle karvakuonolle rakastava koti niin täytäthän kotiselvityslomakkeen huolellisesti.

 

Varaajana toimii Marjukka

 

Ennen yhteydenottoa toivomme
KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.
Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN