Vilho

Vilho!

Vilho on muuttanut uuteen kotiin kesällä 2017

Vilho kastroitu cockerspanieliuros etsii olosuhteissa tapahtuneiden muutosten vuoksi kiireellä uutta kotia.
Vilho on syntynyt 2011 ja odottaa uutta kotia Espoossa. Siru löytyy ja rokotukset hoidetaan kuntoon ennen uuteen kotiin muuttoa.

Vilho on elänyt koko elämänsä samassa perheessä. Ei ole eroahdistusta, osaa olla kotona yksin. Vilho osaa peruskäskyt istu, tänne, paikka. Käskyjen totteleminen ei kuitenkaan välttämättä juuri sillä hetkellä kiinnosta, kun niitä pyydetään. Vilho on aina ollut kovapäinen ja tykkää tehdä asiat mielensä mukaan. Pienet lapset ahdistavat ja on kovin levoton. Ruualle on perso ja jonkin verran motivoitavissa herkuilla.Kehumisella motivointi on selvästi hankalampaa. Vilho on energinen ja iloinen, esimerkiksi vieraiden tullessa hyppii näitä päin, lopettaa yleensä nopeasti, jos ei saa toivomaansa huomiota tilanteessa.

Vilho

Vilho on rodulle ominaisesti iloinen, touhukas, erittäin ihmisrakas ja nauttii varauksetta kaikesta saamastaan huomiosta. Esimerkiksi lenkillä heittäytyy selälleen innoissaan kierimään, jos joku tulee rapsuttamaan. Vilho tykkää keräillä kaikenlaista, lenkeillä ja syö roskia. Lenkeillä on oltava todella tarkkana, ettei syö mitään sopimatonta. Irti on ollut vain hyvin harvoin.

Pistänyt hanttiin hoitotoimenpiteitä kynsien leikkauksen on hoitanut trimmaaja trimmauksen yhteydessä. Vilhon turkkia on pidetty kunnossa säännöllisillä trimmaajalla käynneillä. Vilhon peseminen onnistuu hyvin. Tarvittaessa pestään tassut ja shampoopesut onnistuvat hyvin. Pään pesua suihkulla tosin aristaa jonkun verran, kupista vettä kaatamalla onnistuu paremmin.

Vilho

Vilho on reviiritietoinen ja esimerkiksi taloyhtiön pihalla olevat koirat haukkuu. Vilhon kanssa ei ole käyty koirapuistossa pentuiän jälkeen, koska siellä tuli kahinoita. Satunnaisesti on ollut sukulaisten luona, jossa nähnyt toisia koiria. Yhteiselo on mennyt tällöin melko mukavasti. Vilho ei ole kuitenkaan tuntunut olevan erityisen kiinnostunut toisista koirista tai kaipaavan niistä leikkiseuraa. Toisiin koiriin suhtautuu joko välinpitämättömästi lenkillä, ohittaa kiinnittämättä mitään huomiota tai sitten haukkuu. Muista kuin koirista Vilholla ei ole kokemusta, muutaman kerran kissan nähnyt valjaissa tällöin suhtautunut erittäin yli-innokkaasti ja leikkisästi. Ei sovellu kissaperheeseen.

Vilholla ei ole allergioita tai yliherkkyyksiä. Vilho syö kuivaruokaa kaksi kertaa päivässä. Luut,kaikenlaiset kelpaa, jos on kuivattua lihaa tms. ympärillä aina parempi herkku se on. Vilho on tosi kaikkiruokainen ja herkut kyllä uppoaa hyvin, vielä ei ole löytynyt sellaista ruokaa mikä ei kelpaisi.

Vilho

Vilho etsii loppuelämän kotia ja sopii parhaiten kotiin, jossa voisi olla ainoa lemmikki eikä perheessä ole pieniä lapsia. Uudella omistajalla olisi hyvä olla kokemusta ja osaamista myös hieman haastavampienkin koirien kanssa. Vilho on asunut koko elämänsä kerrostalossa ja siihen hyvin sopeutunut, mutta viihtyy myös maaseudulla. Uimisesta sekä nenätyöskentelystä (etsimisleikit) Vilho pitää myös paljon.

Olisiko sinulla tarjolla turvallinen rakastava loppuelämän koti Vilholle, jos niin täytäthän kotiselvityslomakkeen huolellisesti.

Vilhon varaajana toimii Eija

Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.

VARAAJIEN YHTEYSTIEDOT

Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN