Lulu

Lulu on muuttanut uuteen kotiin 01.05.2017

Lulun kuvausta on päivitetty 11.4.2017.

Lulu on 15.2.2014 syntynyt saksanpaimenkoiranarttu, vielä steriloimaton. Tyttönen on nykyiselle omistajalleen tullut 7 viikkoisena – nyt etsii uutta ja loppuelämänsä kotia

Lulu

Lulu

itsestään riippumattomista syistä.

Lulu odottelee uutta kotia Oulussa.
Lulu on kiltti ja energinen (n. 35kg ja 65cm korkea) koiraneiti joka on tähän astisen elämänsä asunut kerrostalossa, mutta mm. haukkuherkkyytensä vuoksi soveltuisi paremmin pihalliseen omakoti- tai rivitataloon. Lulu on kyllä tutustunut lapsiin, muttei sovellu elämään pienempien lapsien kanssa. Ainoan koiran paikka haussa ja lapseton perhe sovelian vaihtoehto. Kissakaveri on koiratytöllä ollut elämässään koko ajan. Lululle on opetettu perusasioita, mutta tarvitsee jatkokoulutusta.

Lulu istuu

Lulu istuu

Uuden kodin toivotaan omaavan kokemusta rodusta ja sitoutuvan jatkamaan Lulun koulutusta, sekä kiinostusta harrastamaan vilkkaan koiran kanssa.

Lulun varaajana  toimii  Johanna
Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.

VARAAJIEN YHTEYSTIEDOT

Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN

Lulu ulkona