Kaapo

Kaapo on rekisteröimätön 11/2009 syntynyt Chihuahua uros Espoosta. Kaapon taustoista on kumminkin tietoja, vaikkei pojulla papereita olekaan. Painoa löytyy n.2.9kg ja säkäkorkeutta 25cm. Poju on kastroitu, sirutus, rokotus ja madotus tullaan hoitamaan kuntoon ennen uuteen kotiin siirtymistä.

Kaapo

Kaapo

Kaapo

Kaapo

Uutta kotia tämä hurmaava herra etsii itsestään riippumattomista syistä.

 

HAUKKUHERKKYYTENSÄ VUOKSI KAAPO EI SOPEUDU KERROSTALOON.

Kaapo on hyvin vauhdikas luonne, ja välillä hänellä onkin hieman ongelmia rauhoittua olemaan paikoillaan, eli uudelta kodilta vaaditaan mahdollisuuksia tarjota Kaapolle paljon erilaista aktivitteettia. Sylikoiran ominaisuuksia ja mukavuuden halua tästä pakkauksesta kumminkin löytyy, eli mielellään rauhoittuu ihmisen syliin siliteltäväksi ja paijattavaksi.

Kaapo

Kaapo

Uudet ihmiset ovat Kaaposta jännittäviä, ja se ottaakin oman aikansa, että Kaapo menee tekemään tuttavuutta ja ottaa ihmisen ”omakseen”. Pieniä lapsia kohtaan tämä poju on varautunut, joten lapsiperheeseen Kaapoa ei luovuteta.

Nopea oppimaan tämä kaveri on, ja rakastaakin mm.agilitya, herkkujen etsimistä ym. Eli ajan kanssa Kaaposta voisi olla vaikka mihin, kun vain uudella omistajalla on aikaa ja mielenkiintoa toteuttaa Kaapon kanssa asioita jotka ovat pojulle mieleen.

Kaapo

Kaapo

Muiden eläinten kanssa Kaapo ei oikein tule juttuun, eli ykkösenä hakusessa olisi koti jossa ei olisi eläinkavereita, jotta vältettisiin mahdollinen ongelma jonka vuoksi Kaapo joutuisi uudelleen kotia etsimään. Joskus on saattanut intoutua leikkimään mm.toisen chihun kanssa, eli toinen todella pieni ja ystävällinen koira ei ole täysin poissuljettu uudessa kodissa. Mietimme asian hyvin tapauskohtaisesti. Hevosiin Kaapo on kumminkin tottunut pienestä saakka, joten ne eivät ole ongelma.

 

Lenkillä Kaapo voi hihnan toisessa päässä vetää, ja jotkut asiat ovat todella jännittäviä, eli ulkoilussa on vielä treenattavaa.

Kovat äänet saavat Kaapon myös arkailemaan (mm.pölynimuri, raketit), mutta vetäytyy silloin omaan pesäänsä.

Kaapoa on koulutettu mm.yksityistunneilla ja Agilityssa on myös käyty. Potentiaalia pojusta löytyy ja onkin hyvin viisas koira!

Kaapo

Kaapo

Ruokana on ollut Royal Canin Chihuahua-nappulat joista Kaapo pitää kovasti, välillä on annettu muutakin. Ruoan suhteen todella perso, ja oikeastaan kaikki mahdollinen uppoaa mahaan mitä vain Kaapolle antaa. Älypelit menevät heittämällä tältä pojulta kun palkkana on nameja.

Kaapon molemmat polvet on operoitu leikkaamalla, mutta ne eivät vaivaa pojua mitenkään ja vauhti on edelleen todella kova.

 

Mikäli uskot että Sinulla olisi tarjota koti tälläiselle energiapakkaukselle, niin laita kotiselvityslomaketta tulemaan. Muistathan käydä ennen yhteydenottoa läpi myös toimintatapamme uuden kodinetsinnässä!

 

Varaajana toimii Jenna.

Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.

VARAAJIEN YHTEYSTIEDOT

Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN