Piki

*PIKI ON MUUTTANUT UUTEEN KOTIIN 4/2015

Piki on 9vuotias komea maatiasherra Raumalta, joka etsii nyt uutta omaa kotiaan itsestään riippumattomista syistä, ja aikaa Pikillä on huhtikuun 2015 loppuun. Kokoa herralla on noin.4-5kg. Piki on kastroitu.

Piki

Piki

Piki on ylvääseen kollimaiseen tapaan hieman erakkoluonne, mutta tulee kyllä hakemaan huomiota ja rapsutuksia kun hänelle itselleen se sopii. Hyvin ihmisrakas tämä kissaherra kumminkin on.

Leikkimistä Piki rakastaa, varsinkin pinkeillä leluilla ja hullaantuukin niistä täysin.

Koirien kanssa Piki ei tule juttuun, joten koirakotiin ei tätä kollia voida luovuttaa.

Piki on kaikkiruokainen, sisäsiisti ja perusterve.

Piki

Piki

ASCHA , PYRY JA PIKI OVAT ELÄNEET KOLMIKKONA LÄPI ELÄMÄN, ELI HEIDÄT ON MAHDOLLISTA SAADA MYÖS YHDESSÄ!

Mikäli kiinnostuksesi heräsi, niin täytä kotiselvityslomakkeemme!

Varaajana toimii Jenna.

 

Ennen yhteydenottoa toivomme KOTISELVISTYSLOMAKKEEN täyttämistä.

VARAAJIEN YHTEYSTIEDOT

Tutustuthan myös ADOPTIOSOPIMUKSEEN